2009-30.10. 01:22 Perjantai
Vallasta Suurin kaikista on aina tuleva pienimmäksi kaikista. Vallan pitkään vallinnut paradigma. Niin puhui itse Jeesus Kristuskin, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään staattinen ja fatalistinen asenne valtaapitäviä kohtaan - kyseessä on dynaaminen ja alati jatkuva prosessi kaikissa yhteisöissä. Ei liene olemassa yhteisöä, joka olisi niin suoraan demokraattinen, ettei valtaa olisi siinä olemassa. Valtaa esiintyy kaikkialla. Valta on alkuvoimaa; energian häviämättömyyden laki ja seuraavaksi lajinkehitys pitävät prosessin ikuisesti liikkeessä. Omistamme kuitenkin suoomenkielessä hauskan ja mielenkiintoisen asiaan liittyvän termin, joka on vallankumous. Se kuvaa tilannetta, jossa osa yhteisöstä tai koko yhteisö kaataa hallitsevan edustuston, johon se ei ole tyytyväinen tai joka on esteenä yhteisön tai sen osan päämäärille. Syrjäytetty vallanpitäjä on nöyryyttävä näky. Sitä ei voi katsoa tuntematta surun ja säälin sekaista tunnetta vaikka tämä olisi syyllistynyt minkämoisiin julmuuksiin tai typeryyksiin ollessaan vallassa. Päivittäin näen sanomalehtien lööpeissä ja kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa viestintävälineissä tämän saman vallankumousprosessin väkivallattoman mutta ei suinkaan säälimättömämmän version. Poliitikkkoja ajetaan kuin kettuja koiralauman kera, haukutaan ja kaivetaan näiden raukkojen menneisyydestä ja nykyisyydestä kaikki sellainen lehmänpaska, mikä vaan tavalla toi toisella saa kohteensa näyttämään typerältä, pahalta, itsekkäältä, inhottavalta, kelpaamattomalta. Prosessi tuntuu jatkuvan hieman syklisesti, passiivista vaihetta edustaa valtaantulon vaihe, minkä jälkeen alkaa pitkä keilavuoro, jossa media sekä hallitsevan tahon vastustajat, ratsastaen kansan vihellysmyrskyllä tietenkin, mustamaalaavat ja kiristävät (engl. blackmail) keiloiksi aseteltua hallitsijakuntaa. Sääliksi käy katsoa nöyryytettyjä jättiläisiä, mutta sääliksi käy myös seurata, kuinka tavoiteltua valta on, kuinka yhä useampi ja useampi tahtoo kalifiksi vapautuneelle kalifin paikalle sokeana tai piittaamattomana sitä tosiasiaa kohtaan, että on itse joutuva täyttymyksensä saavutettuaan sellaisen paskanheiton maalitauluksi, ettei siitä selviä niin kauan kuin kuva, perimätieto ja kirjoitettu sana sekä laulurunous säilyvät. Piste. 2009-29.10. 03:36 Torstai
Tuulee
Vaietessani äkillisesti saatan kuulla vielä hetken aikaa omien sanojeni kaiun - onttoudesta puheen ollen - ja olen heti niin valmis leimaamaan sen matkalipun minne tahansa tai vielä kauemmaksi päästäkseni kuulemasta kuinka tyhjä sieluni rummuttaa. - - - Toisinaan elämä kulkee vimmatusti ja taaksensa katsomatta, tavalla joka kuljettaisi turvallisesti, varmasti ja nopeasti perille mihin tahansa hyväksyttävään päämäärään. Toisinaan, joskin harvakseltaan eikä lainkaan välttämättä, elämä seisahtuu sijoilleen: Kuolema, tyhjyys, suru, pelko - jähmettyneenä näihin, brutaalisti pysäytettynä, estettynä, vaiti. Tuskainen Stilleben, kauhun itselleen lojaali tasapaino. Tämä on kiertokulku, sielunvaellus, elämän syklinen runomitta. - - - Muistiin merkitsemisestä
Sanat, on laskettava tarkoin kaikki sanat, ettei yksikään, joka minusta pääsee, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Olen laskeva myös tauot! Pitkä ja lyhyt merkki, perustavat aksioomat, nolla ja yksi, positiivinen varaus ja negatiivinen, mutta: Kahden kaukaisen merkin välissä on nykyhetki, ainoa todella oleva, Das Ding an Sich, varjojen idea, puhujan kieli ja mieli, foneettisen ilmaisun ensimmäinen liikuttaja hiljaisuus - - - 2009-28.10. 23:13 Keskiviikko
Non olet. Pitkäaikainen muumioituminen. Herätä. Pian olen taas, olen valmis, ainakin yritän. Toistoa, toistoa toiston perään. Jotkut etevät linnutkin matkivat, ovat äänensä lainanneet jostakin ja sen tehtyään sitten vetäytyvät oksiston hiipuvaan varjoon ollen samalla ääntelyittensä lopullinen alkuperä. Helpotun. Jokin jännitys minussa on hetken kuin laukeaisi, mutta heti kiristyn kuitenkin kumarassa kirjainteni ääreen - - -
|
