2008-1-31 00:40:11

 Pienessä valossa 

  Astun huoneeseen ja olen yksin, mutta aivan helposti en siitä vakuutu, vaikka minulla onkin asiasta pikemminkin tieto kuin olettamus. Ääntä on, on musiikkia ilmassa on paljon viuluja ja jousia, oikeita huiluja vai vääriä, siitä en ole varma, Brandenburgilaiskonsertto ja sitten on kuin salamavalo leimahtaisi mikrosekunniksi ja paljastaisi kaiken, vaikka niin ei tietenkään oikeasti tapahdu. Sitten tulee nopeasti lämmin, unettaa.

 Varjoja on paljon ja paljon pieniä lamppuja - omituista ettei tässä asunnossa ole yhtään suurta lamppua; toki asia saattaa olla niinkin, että tässä asunnossa mikään lamppu ei voi näyttää suurelta, olla suuri. Se on tämän asunnon ominaispiirre - että täällä ei voi olla suuria valaisimia vaikka olisikin -,  jonka selvittämiseen minulla ei ole aikaa eikä laatua, mutta mitään oikeaa tekemistä minulla ei kyllä ole. Pientä ja hieman siivotonta, papereita on joissakin asennoissa ja kynän muste usein leviää papereille tahraten ne siniseksi, mikä on minusta kovin ruma väri kirjoitukselle, varsinkin jos yrittää kirjoittaa hyvin.

 On muistettava minne astuu ja on helppo muistaa minne menee jalka tai käsi kun kaikki on niin lähellä. Käsi liikkuu loivaa kaarta välittömästi sisääntulon jälkeen, vartalo kiertää mukana vain hivenen, pysyy jonkinlaisessa suorassa ja valmiissa asennossa suhteessa kaikkiin vaihtoehtoihinsa liikkua seinien välillä ja seinien eteen on laitettu hyllyt ja hyllyille kirjoja, käsi jatkaa kuitenkin kaarta seinien ja hyllyjen välikössä ja osuu vahingossa poimimaan yhdestä huonommasta hyllystä kirjan, jota en ole oikein ajatellut ja sitten on hetki etten juuri mitään muista.

 Istun milelläni kovin pitkään samassa asennossa ja pidän sitä hieman häpeällisenä piirteenä, vaikka kukaan ei ole näkemässä. Saattaa mentä tunteja, kun nostan kirjan ja lasken kirjan, ja taas, ummistan silmät ja on yö ja päivä, nostan ja lasken kirjan paperipinon päälle - voisi sanoa jopa, että aina yhtä huolimattomasti pöydälle kuivuneeksi perhoseksi ja ajattelen silmät kiinni, että olenko minä mukana oikeastaan missään, tai että onko olemassa jotakin, mikä jollakin tavoin havainnoisi puuttumiseni tai poissaolemiseni. Tulen siihen tulokseen, että tuoli, lehtiö ja kynä olisivat ikävissään jos niillä olisi tunteet, mutta on sulaa hulluutta puhua tästä koska varjot ovat jo alkaneet painaa ja valosta tulee säteisempi kun silmää alkaa väsymyksestä siristellä ja lampusta tulee tuhatpiikkinen tähti ja niitä on sitten useampi, joiden kanssa minä luen ja ajattelen ja menen musiikkiin ja uneen.
 

2008-1-28 20:11:43

 Graafinen oikosulku.

2008-1-27 18:34:12

Kun isoa ihmistä paleltaa 

  Minulla on kylmä. Lumi on maannut tänään maassa eikä vihmo vinhasti kun tuuli meni jonnekin muualle puhaltelemaan.

Minulla on kylmä.

 Kokoilen kahdelta eri pöydältä sekavaksi nivaskaksi puoliksi tai täyteen kirjoitettuja paperiarkkeja ja vihkosia,  nitä on lähinnä kokoja A4 ja A5. Jostakin kuitenkin löytyy aina jokin pientäkin pienempi muistilappu tai A6, jolle on ehdottoman varmasti kirjoitettu tärkeitä asioita tai jokin suuri salaisuus, johon en juuri nyt jaksa perehtyä, että sekin on poimittava pinkan sekaan. Sitten nostan nivaskan jonnekin mahdollisimman korkealle hyllylle mieluiten jakkaran kanssa tai survon sen johonkin alimmaiseen pöytälaatikkoon, paikkaan jossa se ei ole ihan heti tiellä. Sitten aloitan saman neuroottisen ajatustenkasailun uusiin vihkoihin ja lehtiöihin. Yhtä hyvin voisin kirjoittaa koneella ja kaikki olisi muokattavissa, säilöttävissä, esiinkaivettavissa ja järjestettävissä helposti.

 Kaikki tämä alkoi jännetupentulehduksesta oikean peukalon hangassa - päätin antaa jänteen levätä ja viettää vähemmän aikaa koneella - mutta kun sitten makasin siinä sängyllä lueskellen tai istuin mukavasti nojatuolissa jotakin mietiskellen, löysin aina jostakin kynän ja nämä vihot eikä tulehdus ole tästä ainakaan paremmaksi tullut.

On se silti kumma kun isoa ihmistä näin paleltaa.  

2008-1-26 00:41:05

Nyt on kalkkunat,

 ...että alan pikkuhiljaa luopua erinomaisuudestani ja kaikkivoipaisuudestani. Punaviini ei nähtävästi sovi minulle gallonittain nautittuna eikä kuukausien tähtäimellä, vaikka se hyvältä maistuu ja muuttaa ulosteen hauskasti mustaksi viikkokausiksi. 

 Jouluna söin vetistä siivutettua lihatuotetta, jota kutsuttiin kinkuksi, enkä saanut yhtään lahjaa. Paitsi Nuutinpäivänä - silloin annoin itsekin ne lahjat, jotka annoin. Lahjominen on hauskaa siitä huolimatta, että sen kuuluisi olla Joulupukin hommia.

 Aloitin Elias Canettin Sokeat ainakin kolmannen kerran. Nyt olen niin nuutunut, että saatan jopa lukea sen loppuun.  

 Kadulla kasvot pakastuivat ja taivas kaatoi jäätävää räntää vaatteisiin ja vaatteiden väleihin. Imin savun sätkästä ennen kuin se kastui, katkesi ja putosi. Loukkaantumatta, eleettä jatkoin matkaa kirjastoon palauttaakseni kirjat, joista paikallinen kirjastolaitos oli minua muistutellut kirjeitse viikottain. Tahtovat rahaa minulta kun luin niin kauan. Lukisivat itse, niin havaitsisivat, että siihen menee aikaa - varsinkin jos on kovin monta kirjaa ja ne lepäävät olohuoneen pöydällä kun minä ryyppään kaatopaikalla punkkua. 

 Avioero ei sovi minulle eikä avioliitto. Tässä luomistilanteessani on tapahtunut jonkinlainen tuotantohäiriö, linjalle tuli tukos ja jotain jäi pois tai tuli liikaa. On hankalaa olla puutteellinen, vaikka minä rakastan tätä vajavaisuuden tuskaa toisinaan melankolisen hulluuden vallassa niin, että minun on joskus vaikea ajatella miltä oikeista ihmisistä voi tuntua.  

Struktuuri

 1.

 Lumi piehtaroi tuulessa, ilman ääni laulaa.

Olen ajatellut kaiken kauas pois – totta tosiaan.

Ympärilläni vallitsee pelottava olotila,

kutsuu itseään Yhteiskunnaksi

                      se  puree raateluhampaillaan kaiken individualismin irti.

Erilaisuus in inhoittava tauti, ruumiskasojen

                                            kanssa poltettava spitaali.

                      Kehon kuolio, letkut nenästä ja perseestä,

                      täysimu, täyspuhallus, pumppu pumppaa

kaiken minuudesta pois.

- Näin meillä värvätään puhtaita jäseniä!

 2. 

Jäsen on tämän hirviön kiistaton ja irroittamaton osa,

se sukellutetaan esihistorialliseen formaliiniin jotta

                                            se säilyttäisi fossiiliutensa

eikä ikinä kasvaisi sukkahousuistaan ulos.

 3.

 Napoli on kaupungin nimi – joku tietää sen tai kaikki.

                      Napoli on symbolina kokijan, olion ja nimen triangeli.

 4.

 Yhteiskuntaa epäoikeudenmukaisempaa tilaa ei voi olla olemassa,

                      sen lattiaan

on valettu vääristyneiden kasvojen mosaiikki

                                            kansan kivetyt kasvot.

 5.

 Konkluusio:

Yksi on pilkottu rakastaviin limittäisiin koordinaatistoihin

ja sota on suloinen suudelma;

Rauhasta on tullut katatoninen kangistuma, jonka olemme oppineet

                                                                 huutamaan pois.

2008-1-20 21:22:20

 Lopetin punaviiniperseet 23.12.2007. Nyt on menossa liskojen kuukausi.  Olen tyrmistynyt. Maailma menee menojaan. Yritän päästä kelkkaan taas.

 Luen Saarikoskea ja lukaisin myös Hosiaisluoman Saarikoski-elämäkerran. Vaivun Juomarin päiväkirjoihin ja kuvittelen, miltä näytän kun olen yhtä vanha ja rappeutunut kuin Pentti kuollessaan. Otsapantaa tuskin on kun ei ole tukkaakaan, mutta jokunen korvarengas ja lävistys saattaa olla ja kaikki mitä sanon on suurta runoa. Etsin itselleni Mia Berneriä vastaavan äitihahmon, joka pitää minut aisoissa ja punaviineissä.

 Työelämään palaaminen tekee hyvää ja pahaa. Mutta uivathan lohetkin saatana vastavirtaan. Ja vain paritellakseen ja sitten kuollakseen. Elämä on analogioiden farssi. Vichy-vesi kutsuu pullosta, että juo minut ja keksi sanoo, että haukkaa minusta. Aion kasvaa suureksi taas.