2008-29-2 04:32:01 Perjantai

Pitkä Silta, ajatukset, jotka nielen ja oksennuksen  

 Kun puu heiluttaa lehdetöntä häntäänsä ilman tyhjyydessä, pääsemättä korkeudestaan, joka on todellisuudessa sen pääsemättömyyden kirous, minä huomaan havaitsevani tämän ja suljen kaikki ruumiini rauhaset etten täyttyisi millään tiedolla enkä millään opilla, että olisin unohtanut äkkiä kaikki ja menisin tyhjään kahvilaan ilman tarkoitusta ja ottaisin märät käsineet kädestä!

 Maa, maisema, kaupungin klaustrofobinen sokkelo, tukka päässä ja kynnet syntisten sormien päissä, jalkani ryhmyiset rungot - enkä minä tahdo muistaa mitään nyt kun olen ajautunut tähän ympäristön ja itseyden paradoksaaliseen tai komplementaariseen fissioon, pelottava ja pelokas Golem, syntisen saven ja saastan synnyttämä tuskainen ja avuton epäsikiö.

 Minun olisi puhuttava ja kaikkien, vieläpä kovin paljon, niin kuin ei olisi olemassa muuta kuin vuosituhantiset kurkkuäänten yliarvostetut sinfoniat ja levottomat merkit savitauluissa ja paperilla. On asioita, jotka imeytyvät minusta muihin niin että minun tulee tuulenkylmä keskellä Pitkää Siltaa, suljen huuleni itsepäisyyden liimalla ettei kukaan näkisi ja antaisi minun turhautumistani ilmi, piilotan tärkeät asiat ja kaikki muutkin asiat, piilotan yksinäisyyden ja ihmisvihan, piilotan epätoivon ja ylemmyydentunnot, ma olen Misanthropos ja vihaan ihmiskuntaa - sa kunpa oisit koira vaan, että voisin sua ees hiukan rakastaa, minun koville kasvoilleni putoaa paljon isoja lumihiutaleita jotka polttavat, mutta minä en aio ilmaista mitään enkä tänään edes yhtään hengittää.

 Mietin että tässä kaupungissa ja tässä maassa Sotamarsalkasta tehdään inhottava homo ja että siihenkin minun pitäisi kehittää järkeenkäypä, sovinnainen ja konservatiivinen mielipide, mutta sitten tulee sillalla vastaan tuntemattomia ihmisiä kovin monta ja ajattelen vahingossa, että kaikilla miehillä on verkkosukat farkkujen alla piilossa - sitten olen erittäin tyytyväinen itseeni kun olen nostanut todellisen sankaruuden ala-arvoisen panettelun ja yhä-elävien Herostratosten yläpuolelle, pelastanut arvot joihin uskon kuin pakottavassa eteenpäinvievässä unessa, jota on seurattava väkipakolla ja jonka tilanteissa ei ole mitään vaihtoehtoisia menettelytapoja.

 Olen tullut sillan loppuun, missä uhkaava liikennevalo murhaa minut punaisella kykloopinsilmällä enkä minä enää liiku yhtään ennen kuin illalla kun olen menossa taas sänkyyn ettei minun tarvitsisi yhtään enää nukkua kun tietokoneen ruudun valo vangitsee minut täksikin yöksi ja syö kaikki minun tekemättömät tekoni ja sanat, joita en ikinä kirjoita.

2008-27-2 22:49:24 Keskiviikko

Deja vu kokemisen syndroomana

 Toisinaan rakentuvat puut maisemaan kuin taivaaseen osoittavat mustat siittimet kun ilta hämärtää ja ajatukset ovat pelkissä jalkojen askeleissa. Sitten tulee kuin näkisi nopeasti kaiken jähmettyvän vuosiksi ja tämä valokuva jää verkkokalvoihin kuin lattialle juuri pirstoutunut lasi. Sirpaleet ovat kaikki pahasti hajallaan ja kukin tarkoin paikoilleen asettuneena, silmät ehtivät tässä perille ennen ajatusta ja jossakin ruumiin sisällä liikkuu nopeasti tuntematon elin, joka pyrkii kovasti kertomaan asiasta josta ei oikeasti ole vielä ehtinyt tietää mitään.  

2008-27-2 03:00:44 Keskiviikko

Maailman laidalla ei ole mitään

eniten minä muistan kuinka suuret joukot kasaantuvat kivisiin satamiin ja suut, niistä tulee vihaista ja pelokasta marssilaulua tai rytmillistä ja jatkuvaa yhteisääntä, mutta minun on tunnustettava, että ihminen on aina kovin äkillisesti hyvin pieni ja vaikka mikä tahansa laiva kulkisi aina horisonttiin saakka ja pois asti, ei olisi suurempaa pienuutta kuin olla heitettynä hampaat suussa näiden yhteisten rakenteiden lattialle

sielusta saattaa kasvaa kirottu kukka, minä muistan ja olen varma, ja massojen purjehtiessa saman kaavun alla on kaikilla aina yhtä kylmä ja kysyvä katse, Jumalalla ei ole tässä asetelmassa leposijaa ja kun heidän kätensä ojentautuvat anovasti luisevat, verinaarmuiset sormet pystyssä, suut ammollaan ja alasti, minä olen pahoillani ja häpeän

kun veden laidan yli nousee kammottava kelmeä valo, ovat kaikki Totuuden Kirjat auki ja ne on nopeasti suljettava harrastetusta todellisuudesta, sitten kaikki ovatkin laivan kannella nahat luiden varassa roikkuen ja päämäärä leviää kaikkiin ilmansuuntiin ja ilmansuuntien väleihin kuin lattialle kaatunut verinen viini

minä, sanani on tahaton tahmea tahra, juoksen sormillani kavalasti kaikesta pois

Olkoot kaikki nälät ja janot pyhitettyjä kynsien raapiessa pakenevia selkiämme.

2008-27-2 00:19:34 Keskiviikko

Helmikuun Kuollut                                       ------>

R

I

P I G

2008-26-2 00:53:09 Tiistai

Kuin katsoisi maailman halki

 Hiljaisuudessa on se hieno puoli, että se ei asetu katseen tielle. Avaan kirjan kannet yhä uudestaan ja uudestaan kun kello roikkuu seinällä, ikkunasta tulee pimeää valoa - sitten muistan äkillisesti kaikki kadonneet valokuvat enkä tahdo nähdä niitä enää milloinkaan. Sokeus olisi minusta joskus ihanteellinen tila. Näkeminen on polttava Nemesis. Olisi helpottavaa huomata olevansa immuuni tuskalle ja elää kuin jokin sellainen, mikä ei elä. 

2008-25-2 23:23:22 Maanantai

Eniten merkitystä on unohdetulla

 Eniten ääniä minä alan kuulla kun on aivan hiljaista ja on kuin savu hämärtäisi kaiken näettävän. Huoneen neljä varjoa alkavat vaihtaa ajatuksia tai ovat jollakin tavoin vuorovaikutuksessa keskenään kielellä, joka ei ole mitään kieltä oikeastaan. Silloin minä nostan kädelläni kahvikupin huulilleni ja olen kuin en muistaisi mitään ja teeskentelen ajattelevani jotakin oleellista, mistä en ole itsekään selvillä eikä minun täydy.

 On tullut huoneeseen jonkinlainen olemisen haaksirikko ja raskaat ajopuut osuvat minun ruumiiseeni väkivaltaisesti. Suojaan itseäni kaikilla raajoillani kunnes huomaan, että olen eloton esine tai merkityksetön huonekalu ja kaikki tämä ponnistelu on niin turhaa.

 Otsaani pitkin valuu alaspäin kosteaa ja lämmintä verta, joka tuntuu minusta kylmältä. Kokoan kaikki pimeässä haparoidessani löytämäni kirjat suureksi pinoksi, kiipeän pinolle ja yritän tasapainoilla sen päällä ollakseni kastumatta, mutta sitten hajoavat ensin sormet ja varpaat, sitten käsivarret ja jalat ja koko rujo ruumis. Vakuuttuakseni tästä minä en tahdo nähdä minkään enkä kykene. Eniten merkitystä on kaikella sillä tärkeällä, mikä on minulta tällä tavoin saatu unohtumaan.

2008-25-2 00:41:11 Maanantai

Palatessamme vajoamme maahan

 Kun me saavumme perille, meitä odotetaan. Joka puolella ympärillämme vilisee juhlapukeisia ihmisiä erilaisin juhlakaluin, pillein, viirein ja lipuin varustettuina ja heidän vaaleat hiuksensa liehuvat tuulessa kuin keltainen pumpuli. Me olemme hämmentyneitä ja voimattomia, menemme ihmisten keskelle, samalla hetkellä meitä ei kuitenkaan enää muisteta ja kaikkialla vallitsee nimeämätön ja pelottava juhla telttoineen ja torvineen ja juoksentelevine lapsineen. Erilaisia juhlaruokia ja herkkuja on tarjolla kaikille hienosti katetuilla pöydillä ja ihmiset ovat meille tuntemattomia ja heidän silmänsä loistavat, mutta meidän eivät. 

 Olemme tulleet vieraiksi ja viittamme ja hiuksemme valuvat voimattomina maata kohti. Seisomme keskellä etäisen naurun ja riemun merta tietämättä mistä olemme tulossa. Kivetymme paikoillemme ja kätemme riippuvat velttoina kupeillamme ja tunnemme, että emme ole valmiita mihinkään ja sininen taivas peittää meidät pimeydeltä. Jos jotakin olisi nyt tehtävissä, me emme tekisi sitä.
 

2008-3-1 01:45:19 Sunnuntai

Jokainen kalteva kirjain

 Jalka on se mikä vie eteen, ajattelemalla minä palaan ikuisesti. Avasin ikkunan näitä miettien ja sytytin savukkeen, sisään tuli raamien välistä öinen kylmä viima, joka ajoittain tunki villapaidan alle, tai peräti kaikkien neuleiden läpi, ja sai polttamisen tuntumaan jotenkin samalta kuin niljakkaan kalan fileeraus tai rakastelu Baudelairen tapaan.

 Ajattelin taas tehdä kirjoittamisesta kuin työtä ja halusin koota kaikki keskeneräiset tekstini tehdäkseni ne loppuun asti, mutta keskeneräisiksi osoittautuivat kaikki tekstit, jokainen kappale, jokainen rivi, jokainen kirjain ja jokainen kalteva merkki. Kaikki on vielä toimittamatta loppuun - kaikki! Minulla ei ole mitään, minulle on luvattu paljon ja minä olen jättänyt antamatta kaiken minkä olen luvannut, minä juon säntillisistä rakeista tehtyä pikakahvia kiireettä tyhjään mahaan eikä minulla ole yhtään valmista ajatusta itsestäni.

 Jos olisin sokea, minä kirjoittaisin tuhat kirjaa näkevien elämästä, ihan tuosta vaan, ja kun näkevät lukisivat ne, minusta tulisi oikea ihminen kaikkien silmissä ja varjot venyisivät leppoisasti samalla kun minä istuisin ilman syytä tuolissa eikä minulla olisi aihetta ajatella, että olisi yhtään kylmä.

2008-2-1 01:03:01 Perjantai

Kengistä kirjaperhosiin

 Astuin raitiovaunun eteen ja minulla oli äkisti jalassa kengät, joita olin unohtanut inhoavani. Siksi juoksin nopeasti pois ja kuulin kun raitiovaunu piti raitiovaunun ääntä ja sitä odottavat ihmiset eivät pitäneet mitään ääntä. Ihmiset eivät täällä pidä odottaessaan ääntä vaan ovat kukin omalla tahollaan ryhmittyneinä jokainen katse suunnattuna tarkasti sellaiseen suuntaan, johon ei toinen katse osuisi samaan aikaan. Tosin ne katseet leikkaavat toisensa monissa kohdissa - aivan kuin vanhassa geometrian oppikirjassa tai kuin häämöttävän kaupungin perspektiivissä. Minulla on kiire ja kun linnut pyrähtivät lentoon laihan puun lehdettömiltä oksilta, olin minä jo mennyt tai sitten en huomannut enempää.

 Luin nojatuolissa Canettin Sokeat puoleen väliin ja tuli makaavaan mieleen onneksi siinä sellainen ajatus, että saatan mennä tässä nojatuolissa tämän loppuun asti tällä kertaa.

 Kun ihmiset kävelevät oveni ohi, on kuin tietäisin ettei kukaan tänne tule vaikka oikeastaan olenkin melko vakuuttunut tästä. Istun pitkän ajanjakson nojatuolissa, sitten menee kirja perhoseksi rinnalle, runttaan savukkeen tyhjään hillopurkkiin, jonka suljen kannella ja annan silmien vajota savuavaan mereen keskellä kaikkea sitä, mistä en tiedä juuri mitään ja mistä tahtoisin kuitenkin olla hyvin varma.

 Tämä on tragedia. Kuin jokin Kronoksen unohtama mitätön pilkku kaikkeudessa ja minä olen jäänyt siihen tahmealla liimalla kiinni sillä tavalla, etten pääse takaisin raitiovaunuun enää vaan on mentävä kotiin näillä kengillä ja ne ovat kuin köyhän kengät maalauksesta, jonka kuva minulla on yhdessä kirjassa jonkin hyllyn puristuksissa. Matkat ovat jaloilla liikuttuina pitkiä. Matkoista minun on sanottava myös, etten tohtisi jättää yhtään matkaa taittamatta, ja että matka on aina aktualisoituva jokaiselle ihmiselle - en ole kuullut kenestäkään, joka ei olisi mennyt tietänsä loppuun tai jolla se ei olisi kesken.

 Matkustaminen nojatuoliin kun kutistun kuivahtaneen kirjaperhosen alle pieneksi kylmää karkuun jaksamatta ja tahtomatta liikkua lämmittääkseni itseäni millään muulla tavoin!

  Ja sitten olen äkisti helpottunut siitä, että asioiden laidat ovat miten ovat ja että kaikki tahtoo olla huonommalla tolalla kuin aiemmin. Mutta kun tämän näkee nukahtamisen hetkellä ennen kaikkea selkeästi, voi olla varma, että saa mennä täältä pois ihan silloin kun tahtoo ja avata silmät kun ei jaksa mitään muuta tehdä.